Rita Koskinen

Rita Koskinen on aloittanut tanssin harrastamisen 6-vuotiaana ja alkuun hän kokeili lukuisia erilaisia tanssilajeja. Myöhemmin hänen päälajikseen valikoitui showtanssi ja pian sen rinnalle nousi vahvasti moderni- ja jazztanssi, sekä baletti auttamaan tekniikan hallitsemisessa. Rita innostui esiintymisestä ja pääsi mukaan kilpajoukkueeseen. Hän kilpaili ja esiintyi ahkerasti sekä Suomessa että Euroopassa, mikä mahdollisti oman tanssillisen kehittymisen uudelle tasolle. Mukaan tarttui mm. Suomenmestaruus ja MM-kisojen finaalipaikka. Kaikkein eniten Rita kuitenkin nauttii esiintymisen tuomasta mahdollisuudesta ilmaista itseään.
*
Tärkeintä tanssitunneillani on pitää hauskaa ja nauttia yhdessä olosta. Haluan antaa oppilailleni mahdollisuuden ilmaista tuntemuksiaan tanssin kautta. Samalla haluan painottaa tekniikan hallitsemisen tärkeyttä ja itsensä ylittämistä. Opettajana haluan kannustaa oppilaitani olemaan itsevarmoja tanssiessaan ja ylpeitä suorituksistaan.”
*
Rita opettaa keväällä 2021 Pirkkalassa lastentanssia sekä jazz- ja showtanssia.
*