Hilja Penttinen
Hilja on monipuolinen taiteen -ja tanssin tekijä. Koulutukseltaan hän on tanssija (Tampereen konservatorio 2017-2021), mutta samalla hän opiskelee pop/jazz laulun laajaaoppimäärää ja kuuluu mm. Tampereen ylioppilasteatterin näyttelijäjäsenistöön. Viimeisen vuoden (2020) aikana Hilja on päässyt mukaan tanssitaitelijoiden Jarkko Mandelinin ja Niina Rajaniemen teoksiin, esiintynyt Tampereen työväenteatterin lavalla ja koreografioinut ja opettanut Hollywood-elokuvassa “Dual”.
Hiljan lajihistoriaan on kuulunut vuosien varrella mm. joukkuevoimistelu, hip hop, show, popping ja nykytanssi. Ominaisimmaksi Hilja kuitenkin tuntee hip hopin, sekä nykytanssin ja hänellä onkin muotoutunut vahva oma tyyli näiden lajien fuusioitumisesta. Hilja kouluttaa itseään jatkuvasti myös lajien kulttuureista ja on käynyt useita luentoja liittyen antirasismiin, sekä afroamerikkalaisen ja länsimaalaisen kulttuurin kohtaamisesta.
Tunneillaan Hilja painottaa monipuolisesti eri osa-alueita. On tärkeää käydä läpi lajin historiaa ja kulttuuria, sekä laittaa perus foundation kuntoon. Tämän lisäksi tunneilla tehdään freestyle-harjoitteita, joiden avulla haetaan eri liikelaatuja ja lähdetään etsimään jokaisen omaa liikkumistyyliä. Hilja on opettajana vaativa ja kannustaa oppilaitansa haastamaan itseään. Tärkeintä tunneilla on kuitenkin turvallinen ilmapiiri, jossa uskaltaa heittäytyä ja sen ohella saa myös pitää hauskaa!
Hiljan Commercial/Commercial Hip Hop -tunnit pohjautuvat molemmat Hip Hopin tekniikkaan. Kyseessä on kuitenkin fuusiotunti, joten pitkin lukuvuotta tunnilla otetaan vaikutteita eri lajeista ja käymme aina tunti kohtaisesti nopeasti läpi tämän lajin historiaa, kulttuuria ja foundationia. Näillä koreografia painotteisella Commercial tunneilla käydään myös läpi kauppallisen tanssialan vaatimuksia, kuten esiintymistä, yhteistyökykyä ja luovuutta.