Hannu Korhonen
Hannu Korhonen on tanssinopettaja, tanssi-liiketerapeutti sekä toimintaterapeutti. Hannu aloitti kilpatanssiharrastuksen 12 vuotiaana Kajaanissa ja rakkaus lajiin syttyi välittömästi. Tanssin opettamisen ja valmentamisen Hannu aloitti jo 16 vuotiaana ja ammattilaiseksi hän siirtyi vuonna 2008. Sen jälkeen Hannu on pyörittänyt omaa tanssikoulua Kajaanissa, järjestänyt lukuisia tanssiin liittyviä tapahtumia ja osallistunut moniin esityksiin, näytöksiin ja myös useisiin Suomessa järjestettyihin ProAm-kisoihin. Nykyisin Hannu opettaa Tampereella erityisesti lattareita eri muodoissa, kilpatanssia sekä lava- ja pyörätuolitanssia. Hän on toiminut myös ProAm-opettajana jo useamman vuoden.
Hannun mielestä tanssi kuuluu kaikille, eikä se tuota pelkästään fyysistä hyvää oloa, vaan on myös osa ihmisen henkistä hyvinvointia. Tämän vuoksi hän kannustaa jokaista kokeilemaan ja tutustumaan tanssin ihmeelliseen maailmaan.
Opettajana Hannu on jämäkkä ja tarkka, mutta hänellä on aina myös huumoria ja pilkettä silmäkulmassa. Hannun tunneilla viihtyvät niin lapset kuin vanhemmatkin oppilaat ja hän haluaa opettajana antaa oppilaille oikeassa suhteessa sekä haasteita, että myös onnistumisen ja kehittymisen tunteita.
Kaudella 2024-2025 Hannu opettaa Latin Cocktail ja Latino Show -tunteja Tampereen keskustan studiolla. Tervetuloa mukaan Hannun tunneille nauttimaan latinalaistanssien rytmeistä!
KOULUTUS JA TUTKINNOT
STOL tanssinopettajatutkinto 2008
IDTA latinalaistanssien Associate-tutkinto 2009
Tanssi-liiketerapeutti 2015 (Eino Roiha -instituutti)
Toimintaterapeutti 2018 (Jyväskylän Ammattikorkeakoulu)
STOL = Suomen tanssinopettajain liitto
IDTA = International Dance Teachers Association