Maria Suihkola

Maria sai ensikosketuksensa tanssiin jo pikkutyttönä, kun hän kulki vanhempansa mukana lavatansseissa ja tanssileireillä. Showtanssi tuli mukaan kuvioihin vuonna 2020.

Marian vahvuus on voimistelutaustassa. Hän aloitti telinevoimistelun 3-vuotiaana ja myöhemmin laji vaihtui TeamGymiin, jossa hän kilpaili useita vuosia. Myös akrobatia on kuulunut Marian harrastuksiin pitkään.

Voimistelu sytytti liekin ja vei Marian mukanaan. Hän aloitti ensin apuohjaajana vuonna 2008, jonka jälkeen siirtyi vastuuohjaajaksi sekä telinevoimistelun että TeamGymin puolella. Lopulta harrastus muuttui ammatiksi. Maria on työskennellyt ammattivalmentajana vuodesta 2020 lähtien.

Musiikki on aina ollut tärkeä osa Marian elämää, erityisesti sen ilmentäminen kehon kautta. Musiikki synnyttää tarinoita ja upeita koreografioita. Maria on toiminut teamgymin puolella koreografina vuosia.

Akrobatiaosaamistaan Maria on hyödyntänyt myös Dance Actionin kilparyhmien nostoharjoituksissa, joissa hän ollut auttamassa vuoden 2020 lopusta alkaen.

Opettajana Maria on ennen kaikkea ihmislähtöinen. Hän panostaa siihen, että jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi. Maria on kannustava ja positiivinen, ja hänen oma innostuksensa on tarttuvaa. Maria osaa luoda ilmapiirin, jossa oppilaat uskaltavat kokeilla ja haastaa itseään, mutta myös nauttia matkasta kohti kehittymistä.

TUTKINNOT
· Liikunnan ammattitutkinto, 2017
· Valmentajan ammattitutkinto, 2020
· Personal Trainer -ammattipätevyys, 2020
· Lukuisia harrastuksiin ja ammattiin liittyviä lisäkoulutuksia