Syyskausi alkaa!

Tervetuloa mukaan Dance Actionsin syyskaudelle 2020!

Jotta tunneilla käynti olisi mahdollisimman turvallista, ryhmäkokoja on tarkistettu. Muistathan siis ilmoittautua ajoissa.

Taiteen perusopetuksessa ja tanssikoulussamme sovelletaan terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön antamia ohjeita. Monet korona ajan perusohjeet ovat toivon mukaan kaikilla mielessä jo hyvin, mutta vanhempia pyydetään käymään lapsen kanssa keskustelu alla olevista asioista kotona ennen tanssitunnille tuloa. Sääntöjä noudattamalla suojellaan kaikkien terveyttä. Myös opettajat ohjeistavat ja muistuttavat oppilaita toimimaan oikein tuntitilanteissa.  

OTATTEHAN NÄMÄ ASIAT HUOMIOON TANSSITUNNILLE TULTAESSA: 

  • Tanssitunnille ei saa tulla sairaana! (edes lieväoireisena). Jätä treenit väliin myös, jos lähipiirissäsi sairastetaan.
  • Jos olet käynyt ulkomailla, ethän tule tanssitunnille kahteen viikkoon.
  • Yski tai aivasta aina hihaan tai paperinenäliinaan.
  • Vaihda tanssivaatteet valmiiksi jo kotona, näin vältämme ruuhkia pukuhuoneissa. 
  • Täytä vesipullosi jo kotona.
  • Tule tanssitunnille ajallaan, mutta kuitenkin aikaisintaan 5 min ennen tunnin alkua. Odottele viimeiseen asti ulkona aina kun se on mahdollista. Käytä hissin sijaan portaita.
  • Alle kouluikäiset saattaa tunnille yksi vanhempi, muiden toivotaan tulevan tanssikoulun tiloihin sisälle itsenäisesti. Kaikenlaista turhaa oleilua tanssikoulun tiloissa tulee välttää.
  • Pese kädet huolellisesti saippualla tullessasi tanssikoululle, vessassa käynnin jälkeen sekä lähtiessäsi tanssikoululta.
  • Salilla / opettajalta on saatavissa käsidesiä.
  • Ryhmän vaihto tapahtuu ohjatusti: salissa oleva ryhmä salin laidalle turvavälein –> alkavan ryhmän tanssijat sisään toiselle laidalle – > edellinen ryhmä ulos.  
  • Tunnin jälkeen ei jäädä juttelemaan kavereille aulassa tai pukuhuoneissa vaan lähdetään heti kotiin. 
  • Opettaja suunnittelee tunnin sisällön niin, että siinä mahdollisuuksien mukaan vältetään fyysistä lähikontaktia toisten oppilaiden kanssa. Parityöskentelyä ei tehdä ja opettaja pyrkii pitämään välimatkaa oppilaisiin.  
  • Sään ja studion ympäristön salliessa tunti voidaan opettajan harkinnan mukaan pitää joskus myös ulkona.  

Olethan mukana auttamassa, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta!
Tanssikaverit ja henkilökunta kiittävät!