Tiedotteet oppilaille 30.11. & 1.12.
TIEDOTE 1.12.
Tänään tiistaina 1.12. pidetään tanssitunnit vielä normaalisti (jos muuta ei ole ilmoitettu). Hämeenkyrön tunnit on tänään peruttu.
Koronanyrkin suositusten mukaisesti tanssikoulun lähiopetus keskeytetään ke 2.12. alkaen. Loppuviikon tunnit korvataan etäopetuksella, tunnin siirrolla tai korvausoikeudella. Tiedotamme kyseisiä ryhmiä näistä heti, kun saamme tarvittavat järjestelyt tehtyä. Siihen asti edelleen ystävällisesti pyydämme, että toimiston sähköpostia ei kuormitettaisi näihin liittyvillä kysymyksillä.
Todella lähelle päästiin, että olis saatu koko syyskausi tanssia loppuun, vain muutama päivä jäi vajaaksi. Siitä olemme hyvin kiitollisia. Nyt on kuitenkin tärkeää saada tautitilanne rauhoittumaan Pirkanmaalla ja koko Suomessa ja haluamme varmasti kaikki olla osaltamme vaikuttamassa tähän.
Dance Actions
TIEDOTE oppilaille 30.11.2020
Hyvät oppilaamme ja oppilaiden huoltajat,
Olemme todella kiitollisia, että olemme saaneet tanssia yhdessä teidän kaikkien kanssa jo melkein täyden tanssikauden. Pirkanmaan koronanyrkki antoi eilen uusia suosituksia koskien taiteen perusopetuksen ja sisäliikunnan keskeytystä 2.12. alkaen 21.12. asti. Odotamme tällä hetkellä vielä eri kuntien sekä aluehallintoviranomaisten päätöksiä ja tarkempia ohjeita.
Tänään maanantaina sekä mahdollisuuksien mukaan myös tiistaina 1.12. tanssitunnit järjestetään normaalisti. Hämeenkyrön ja Kangasalan tiistain tuntien osalta vaikuttaa se, millä aikataululla kunnat sulkevat liikuntatilansa. Tiedotamme näistä sekä loppukaudesta niin pian kuin mahdollista. Sillä välin toivomme, että mahdollisuuksien mukaan, ette ruuhkauttaisi toimiston sähköpostia näitä koskevilla kysymyksillä.
Kiitos ymmärryksestä! Terveyttä ja hyvää oloa kaikille loppuvuoteen toivottaen,
Dance Actions
POIKKEUSOHJEISTUKSEN PÄIVITYS 25.11.2020
Koronapandemia on valitettavasti edennyt kiihtymisvaiheeseen Pirkanmaalla. Tanssikoulun toiminnassa haluamme toimia vastuullisesti ja poikkeusajan ohjeistus on nyt päivitetty Pirkanmaan koronanyrkin uusimpien suositusten mukaisiksi. Uutena ohjeisiin on tullut vahva maskisuositus kaikille yli 15-vuotiaille tanssikoulun odotus- ja pukuhuonetiloissa.
Ollaan yhdessä vastuullisia ja pidetään huolta ohjeiden noudattamisesta, jotta voimme tanssia loppukaudenkin mahdollisimman turvallisesti!
OTATTEHAN NÄMÄ ASIAT HUOMIOON TANSSITUNNILLE TULTAESSA:
- Tanssitunnille ja tanssikoulun tiloihin ei saa tulla sairaana (ei edes lieväoireisena)!
- Jos olet käynyt ulkomailla, ethän tule tanssitunnille kahteen viikkoon.
- Yski tai aivasta aina hihaan tai paperinenäliinaan.
- Vaihda tanssivaatteet valmiiksi jo kotona, näin vältämme ruuhkia pukuhuoneissa.
- Täytä myös vesipullosi valmiiksi kotona.
- Tule tanssitunnille ajallaan, mutta kuitenkin aikaisintaan 5 min ennen tunnin alkua. Odottele viimeiseen asti ulkona aina kun se on mahdollista.
- Alle kouluikäiset saattaa tunnille yksi vanhempi. Kouluikäiset ja sitä vanhemmat tanssijat tulevat sisälle tanssikoulun tiloihin itsenäisesti. Kaikenlaista turhaa oleilua tanssikoulun tiloissa tulee välttää.
- Kasvomaskin käyttöä suositellaan oppilasta saattavalle vanhemmalle sekä yli 15 v. oppilaille, joilla ei ole terveydellistä estettä maskin käyttämiseen. Maskin käyttöä suositellaan käytettäväksi vähintään yleisissä tiloissa ja pukuhuoneissa. Tunnilla kasvomaskia voi käyttää halutessaan.
- Pese kädet huolellisesti saippualla tullessasi tanssikoululle, vessassa käynnin jälkeen sekä lähtiessäsi tanssikoululta.
- Salilla on saatavissa käsidesiä.
- Ryhmän vaihto tapahtuu ohjatusti: salissa oleva ryhmä salin laidalle turvavälein –> alkavan ryhmän tanssijat sisään toiselle laidalle – > edellinen ryhmä ulos.
- Kehonhuoltotunneille toivomme sinun ottavan mukaan oman jumppamaton tai vaihtoehtoisesti ison pyyhkeen tanssikoulun maton suojaksi.
- Tunnin jälkeen ei jäädä juttelemaan kavereille aulassa tai pukuhuoneissa vaan lähdetään heti kotiin.
- Opettaja suunnittelee tunnin sisällön niin, että siinä mahdollisuuksien mukaan vältetään fyysistä lähikontaktia toisten oppilaiden kanssa. Parityöskentelyä ei tehdä ja opettaja pyrkii pitämään välimatkaa oppilaisiin.
OLETHAN MUKANA AUTTAMASSA! NOUDATA OHJEITA JA PIDÄ TURVAVÄLIT KAVERIIN JA OPETTAJAAN MAHDOLLISIMMAN HYVIN!
Henkilökunta & tanssikaverit kiittävät