Meeri Mutanen

Meeri on tanssikoulun oma kasvatti, jonka rakkaus tanssiharrastusta kohtaan syveni lopulta ammatiksi asti. Hän on aloittanut tanssipolkunsa showtanssin parista ja ollut mukana tanssikoulun kisa- ja erikoiskoulutusryhmissä niiden toiminnan alkuajoista asti. Tavoitteellinen treenaaminen vei tämän tytön samantien mennessään ja samalla Meerin lajikirjo laajeni kattamaan laajemminkin performing arts -lajeja. Uusista haasteista innostuvana tyyppinä, on Meeri treenannut myös monia muita lajeja ja muutama vuosi sitten hän hurahtikin täysin latino shown rytmeihin. Muutamassa vuodessa latino showsta on jo kerennyt kertyä kaappiin mm. Suomen mestaruus.

Syksyllä 2018 Meeri pääsi opiskelemaan tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakouluun. Opiskeluaika on aina koulutusta korkeassa arvossa pitäneelle Meerille ollut napakymppi, sillä hän on tanssimisen lisäksi päässyt kehittämään itseään myös opettajana ja pedagogina. Nyt Meeri on palannut Tampereelle viimeistelemään opintojaan ja hän opettaa syyskaudella 2021 Lempäälässä, Ylöjärvellä ja Tampereen keskustan studiolla.

Meerin mielestä tanssissa on parasta esiintyminen, liikkeen avulla ilmaisu sekä tanssin monipuolisuuden tarjoamat loputtomat mahdollisuudet. Opettajana hän on tarkka, mutta kannustava ja aina valmis kuuntelemaan. Meerin tunneilla tanssijat pääsevät haastamaan itseään ja käsitystään siitä, mihin kaikkeen oma keho pystyykään. Onnistumisen iloista energiaa ammentavan Meerin motto on; ”Behind every dancer who believes in themselves is a teacher who believed in them first.”

On mahtavaa päästä opettamaan itselleen rakkaaseen tanssikouluun, jossa oma tanssikipinä on vuosia sitten saanut alkunsa. Minulle on tärkeää kohdata jokainen oppilas yksilönä ja löytää yhdessä se, mikä heidän tanssikipinänsä saa syttymään!