Kiinnostaako Latino Show? Hae mukaan kilparyhmiin hakutilaisuudessa 15.10. !

HAE MUKAAN DANCE ACTIONSIN LATINO SHOW JA SYNCHRO DANCE KILPARYHMIIN VUODELLE 2021-2022!

Mukaan voivat hakea tanssijat seuraavista ikäryhmistä:

  • LAPSET: vuonna 2010 syntyneet ja sitä nuoremmat
  • JUNIORIT: vuonna 2006 – 2009 syntyneet
  • AIKUISET: vuonna 2005 syntyneet ja sitä vanhemmat
  • AIKUISET 2: vuonna 1991 syntyneet ja sitä vanhemmat
  • AIKUISET 3: vuonna 1977 syntyneet ja sitä vanhemmat

Ryhmien tanssijoilta edellytetään aikaisempaa tanssitaustaa ja mielellään pohjaa latinalaistansseista. Kilparyhmien lukumäärä päätetään koetanssien ja hakijoiden määrän perusteella.

Koetanssin perusteella koottavien kilparyhmien päätavoite on Latino Show´n SM-kilpailut Tampereella 23.-24.4.2020. sekä mahdollisesti myös MM-kilpailut vuonna 2022.

Ryhmät osallistuvat mahdollisuuksien mukaan myös muihin kilpailuihin, kuten Latino Show Cupiin.

HAKU- JA INFOTILAISUUS PERJANTAINA 15.10. KLO 19-20

Varaudu, että tilaisuus voi kestää myös hieman kauemmin.

Paikka: Dance Actions, Nekalan tanssistudio, sali 1, Viinikankatu 45, 2. kerros, Tampere.

Hinta: 10 €, maksetaan paikan päällä käteisellä ennen hakutuntia klo 18.30-18.55.

Hakutilaisuus on normaali rento tanssitunti, joka sisältää lämmittelyosuuden, salin poikki tehtäviä tekniikkaharjoituksia sekä pienen tanssisarjan. Koetansseihin ei tarvitse valmistautua etukäteen eikä sitä tarvitse jännittää. Hakutilaisuuden avulla kartoitetaan myös minkälaisia ja minkä ikäisten joukkueita meillä on mahdollisuus saada kasaan ja mihin löytyy tarpeeksi kiinnostuneita. Haethan mukaan vain, jos olet myös valmis vastaanottamaan paikan ryhmässä. Ryhmien päätähtäin on Latino Show SM-kilpailut Tampereella 23.-24.4., johon sinulla tulee olla mahdollisuus osallistua.

Hakutilaisuuteen ilmoittaudutaan etukäteen seuraavalla lomakkeella:

ILMOITTAUDU TÄSTÄ


Lisätietoja voi kysellä:

  • sähköpostilla info(at)danceactions.fi
  • tanssikoulun numerosta 040 7351753
  • paikan päällä infotilaisuudessa.

Mitä on Latino Show?

Paina tästä ja tutustu tarkemmin lajeihin Latino Show, Latin Style, Caribbean Style ja Synchro Dance.