Koronaviruksen vaikutukset toimintaamme
Tämä sivu päivittyy ja täydentyy tarpeen mukaan.
_____________________________________________________________________________
TIEDOTE 19.5.
Tervehdys!
Tanssikoulu jatkaa kevätkaudella kesken jäänyttä lähiopetusta kesätunneilla 1.6. alkaen. (Huomaa POIKKEUS! Kangasala käynnistyy jo lauantaina 30.5.)
Odotamme jo kovin malttamattomina kesätuntien alkua, toivottavasti tekin!
Kesän lukujärjestys pohjautuu pääsääntöisesti kevään lukujärjestykseen. Kesätunneilla oppilailla on mahdollisuus korvata kaikki kevään kesken jääneet tanssitunnit eli kesäkuun tunnit ovat maksuttomia kevään oppilaille. Kesän opetusjakso on sisällöltään itsenäinen kokonaisuus, joten ei haittaa, vaikka et jollakin tunnilla ole käynyt keväällä. Nyt onkin hieno tilaisuus kokeilla vaikka kokonaan uutta tanssilajia tai uutta opettajaa! Korvauksia voi käydä tekemässä missä tahansa toimispisteessämme, eli nyt on myös oiva mahdollisuus tutustua eri tanssistudioihimme.
Kesän aikataulut löytyvät nettisivuiltamme: https://danceactions.fi/aikataulut
Taiteen perusopetuksessa ja tanssikoulussamme sovelletaan terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön antamia ohjeita. Monet korona ajan perusohjeet ovat toivon mukaan kaikilla mielessä jo hyvin, mutta vanhempia pyydetään käymään lapsen kanssa keskustelu alla olevista asioista kotona ennen tanssitunnille tuloa. Sääntöjä noudattamalla suojellaan kaikkien terveyttä. Myös opettajat ohjeistavat ja muistuttavat oppilaita toimimaan oikein tuntitilanteissa.
OTATTEHAN NÄMÄ ASIAT HUOMIOON TANSSITUNNILLE TULTAESSA:
- Tanssitunnille ei saa tulla sairaana!
- Vaihda tanssivaatteet valmiiksi jo kotona, näin vältämme ruuhkia pukuhuoneissa.
- Tule tanssitunnille ajallaan, mutta kuitenkin aikaisintaan 5 min ennen tunnin alkua. Odottele viimeiseen asti ulkona aina kun se on mahdollista.
- Alle kouluikäiset saattaa tunnille yksi vanhempi, muiden toivotaan tulevan tanssikoulun tiloihin sisälle itsenäisesti. Kaikenlaista turhaa oleilua tanssikoulun tiloissa tulee välttää.
- Pese kädet ennen tunnin alkua ja sen jälkeen.
- Opettajalla on käsidesipullo mukana, joten opettaja huolehtii vielä ”viimeisen” hygienian.
- Ryhmän vaihto tapahtuu ohjatusti: salissa oleva ryhmä salin laidalle turvavälein –> alkavan ryhmän tanssijat sisään toiselle laidalle – > edellinen ryhmä ulos.
- Tunnin jälkeen ei jäädä juttelemaan kavereille aulassa tai pukuhuoneissa vaan lähdetään heti kotiin.
- Opettaja suunnittelee tunnin sisällön niin, että siinä mahdollisuuksien mukaan vältetään fyysistä lähikontaktia toisten oppilaiden kanssa. Parityöskentelyä ei tehdä ja opettaja pyrkii pitämään välimatkaa oppilaisiin.
- Sään ja studion ympäristön salliessa tunti voidaan opettajan harkinnan mukaan pitää myös ulkona.
HUOM! TANSSIKOULUN KESÄLUKUJÄRJESTYKSEN TUNNEILLE ON ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN, jotta pystymme varmistamaan sopivat ryhmäkoot ja tiedämme, että tunnille on tulossa oppilaita. Kirjaudu Hobiveriin https://danceactions.hobiver.com omilla tunnuksillasi. Ilmoittauduthan mahdollisimman pian tunneille, joihin olet tulossa.
KILPARYHMÄT
Kaikkien isojen kilparyhmien treenit jatkuvat myös 1.6. alkaen. Kesätreenien aikataulu löytyy täältä: https://danceactions.fi/aikataulut/kilparyhmien-aikataulut/ Kilparyhmäläisten ei tarvitse ilmoittautua ryhmän omille tunneille, ilmoittaudutte ainoastaan vapaavalintaisille ja muille korvaustunneille. Osa ryhmän kausimaksuun kuuluvista, ryhmän omista tunneista, on siirretty ja ne pidetään elo-syyskuun aikana ennen SM- ja IKM-kisoja. Pienryhmien aikataulut puolestaan sovitaan täysin ryhmä- ja opettajakohtaisesti. Kilparyhmille tulee kesäkuun aikana vielä tarkempaa tietoa ja opettajat informoivat myös lisää palattuaan töihin 1.6.
INTENSIIVIRYHMÄT
Kaikkien intensiiviryhmien treenit jatkuvat myös 1.6. alkaen. Ryhmän omien treenien aikataulu löytyvät täältä: https://danceactions.fi/aikataulut/intensiiviryhmienaikataulut/ Intensiiviryhmäläisten ei tarvitse ilmoittautua ryhmän omille tunneille, ilmoittaudutte ainoastaan vapaavalintaiseille ja muille korvaustunneille.
VIELÄ EHDIT KESÄLEIRILLE!
Myös kesäleirit pystytään järjestämään koronarajoitusten höllentymisen myötä, mikäli riittävä määrä ilmoittautumisia saadaan. Leirit järjestetään vallitseva tilanne huomioiden eli mm. hygieniasta huolehditaan ja ylimääräistä fyysistä kontaktia vältetään. Ruokailu tapahtuu tanssikoulun omissa tiloissa. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan leireille viikoilla 23 (ilmoittaudu viimeistään 26.5.) ja 24! Lisätietoa leireistä täältä: https://danceactions.fi/kesan-2020-tanssileirit/
SYYSKAUSI
Ensi syksyn aikataulu julkaistaan ja ilmoittautuminen syyslukukauden tunneille aukeaa kesäkuun aikana.
Tiedotamme kauden 2020-2021 intensiivi- ja kilparyhmistä sekä niihin hakemisesta vielä toukokuun aikana.
Jos joku asia mietityttää, olethan yhteydessä info (at) danceactions.fi Toimimme edelleenkin vajaalla miehityksellä, mutta pyrimme vastaamaan viesteihinne mahdollisimman pian.
Iloista tanssikesää kaikille toivottaen,
Tanssikoulu Dance Actions
_____________________________________________________________________________
TIEDOTE 8.5.
TANSSITUNNIT JATKUVAT! Maanantaisen hallituksen tiedotustilaisuuden pohjalta olemme käynnistäneet suunnittelun koulun uudelleen avaamisesta 1.6. alkaen ja kevätkauden kesken jääneiden tuntien jatkumisesta erikoisjärjestelyin.
1.- 27.6. väliselle ajalle on suunnittelussa kevään lukujärjestystä mukaileva kesälukujärjestys kaikille paikkakunnille, joissa toimimme. Näiden neljän viikon aikana tanssitaan kevään kesken jääneet tunnit, eli kevään oppilaillemme kesän tunnit ovat maksuttomia. Lisäksi meillä on muita vaihtoehtoisia mahdollisuuksia suunnitteilla, tiedotamme niistä tarkemmin, kun ne selviävät.
Pyrimme erilaisilla järjestelyillä huolehtimaan, että tanssitunnille tulo olisi mahdollisimman turvallista sekä oppilaille että henkilökunnalle tässä vallitsevassa tilanteessa. Tässä on tärkeässä roolissa yhteistyö oppilaiden ja tanssikoulun välillä. Itse opetus suunnitellaan poikkeusolot huomioiden ja niin, että lähikontakteja tuntitilanteessa vältetään. Sovellamme antamassamme taiteen perusopetuksessa ja tanssikoulussa hallituksen, terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön antamia ohjeita. Tiedotamme aikatauluista ja poikkeustilanteeseen liittyvistä käytännön ohjeista toukokuun aikana kotisivuillamme www.danceactions.fi sekä sähköpostilla suoraan oppilaille.
Mukavaa viikonloppua kaikille ja ihanaa, että kohta päästään tanssimaan yhdessä!
Tanssiterveisin Tanssikoulu Dance Actions
_____________________________________________________________________________
TIEDOTE 5.5.
Eilisen hallituksen tiedotustilaisuuden pohjalta Dance Actions on käynnistänyt suunnitelman koulun uudelleen avaamisesta 1.6 alkaen ja kevätkauden kesken jääneiden tuntien jatkumisesta.
Tarkempaa infoa tulevasta on tulossa oppilaille mahdollisimman pian.
Keväisin terveisin, Dance Actions
_____________________________________________________________________________
TIEDOTE ASIAKKAILLE 27.3.
Tanssikoulun toiminnan turvaamiseksi myös me olemme raskain mielin joutuneet turvautumaan koko henkilöstöämme koskeviin lomautuksiin. Lomautukset toteutetaan siten, että opettajien lomautukset alkoivat tänään perjantaina 27. maaliskuuta. Toimistossa työskentelevän Merjan lomautus alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta. Ystävällisesti huomaattehan, että lomautus tarkoittaa kohdallamme käytännössä sitä, että Merja ja opettajat eivät ole tavoitettavissa lomautuksen aikana eikä heillä ole velvoitetta vastata viesteihin ym.
Lomautusten aikana toimivat seuraavat yhteydenottokanavat:
- Puhelin 040 735 1753 ma-ke klo 10-15
- Sähköposti info@danceactions.fi Huomaa, että vastauksissa voi esiintyä huomattavaakin viivettä.
Edelleenkin toivomme malttia yhteydenottoihin, koska moneenkaan kysymykseen ei vielä tällä hetkellä ole antaa tarkkoja vastauksia. Seuraattehan myös ajankohtaista sivua https://danceactions.fi/korona/, josta löytyy myös osio ”usein kysytyt kysymykset”.
Lomautuksista huolimatta toiminta jatkuu mahdollisimman pian heti, kun lupa siihen saadaan. Opettajat ovat varautuneet palaamaan töihin lyhyelläkin varoitusajalla.
ETÄOPETUS
- Tämän kuluneen viikon aikana olemme kuvanneet opettajien kanssa eri lajien etäopetusmateriaalia kahden viikon ajaksi. Iso kiitos ja kunnia kaikille opettajillemme, jotka laittoivat itsensä likoon lyhyellä varoitusajalla! Meidän kaikkien tavoitteena on ennen kaikkea tuoda tanssin iloa sinne koteihin, nyt kun emme voi tavata täällä tanssikoululla. Ilmaista materiaalia on netissä paljon, mutta toivomme että tanssikoulun omien opettajien näkeminen ilahduttaa teitä erityisesti näinä vaikeina aikoina. Kun videot valmistuvat, lähetämme teille tarkat ohjeet ja linkin videoihin sähköpostitse. Jo tässä vaiheessa pyydän teitä huomaamaan, että nämä linkin ovat tarkoitettu vain teidän käyttöönne ja niiden kaikenlainen jakaminen ja kopioiminen on kielletty.
- Tanssin jatkumista ja tanssiniloa edistetään myös some-kanavissamme Instagramissa ja Facebookissa. Otathan ne seurantaan.
- Kokoamme myös parhaillaan tanssiaiheista linkkilistaa teidän iloksenne.
Toivottavasti tanssiharrastus jatkuu siellä kodeissa siihen saakka, kunnes pääsemme taas yhdessä tanssimaan. Pidetään yllä mahdollisimman positiivista mieltä ja tehdään kaikki parhaamme näissä haastavissa olosuhteissa!
Ystävällisin terveisin,
Minna & Markku
Tanssikoulu Dance Actions
_____________________________________________________________________________
TIEDOTE ASIAKKAILLEMME 20.3.
Tämän hetken tiedon mukaan tanssikoulu on suljettu viranomaisten koronavirustilanteeseen liittyvien määräysten perusteella 13.4. saakka. Tauolle jäävät tunnit pyritään mahdollisuuksien mukaan pitämään myöhemmin. Miten se toteutetaan, riippuu paljon siitä, kuinka kauan tilanne jatkuu.
Tietoomme ei ole tullut, että tiloissamme olisi ollut yhtään koronavirukseen sairastunutta henkilöä. Seuraamme jatkuvasti viranomaisten määräyksiä ja tiedotamme jatkosta kotisivuillamme, uutiskirjeissä ja somekanavissamme. Seuraava tiedote lähetetään teille ensi viikolla.
Tuodaksemme iloa synkän tilanteen keskelle pyrimme jakamaan inspiroivaa tanssisisältöä somekanavillamme, tervetuloa seuraamaan! Haluamme nähdä myös sinun tanssivan. Voit jakaa omia videoitasi Facebookissa ja Instagramissa Muistathan silloin merkitä @danceactions ja käyttää hashtagia #danceactions. Lisäksi ensi viikolla opettajamme tuottavat myös muuta sisältöä teidän iloksenne. Kokoamme mm. linkkilistaa erilaisista tanssitunneista ja harjoitteista, joita kannattaa nyt tauon aikana hyödyntää.
Toimistomme palvelee edelleen arkisin 10 – 14, mutta toivomme malttia yhteydenottoihin, koska moneenkaan kysymykseen ei vielä tällä hetkellä ole antaa tarkkoja vastauksia. Seuraathan myös nettisivuamme https://danceactions.fi/korona/ , josta löytyy mm. osio “usein kysytyt kysymykset”.
Tässä yhteydessä haluamme kiittää teitä oppilaitamme ja vanhempia saamistamme tsemppiviesteistä sekä ymmärtävästä suhtautumisesta tähän täysin ennenkokemattomaan tilanteeseen. Pidetään positiivisuutta ja tanssin iloa yllä kotona ja luonnossa niin paljon kuin se tässä tilanteessa on mahdollista!
Ystävällisin terveisin,
Tanssikoulu Dance Actionsin koko henkilökunta
_____________________________________________________________________________
TIEDOTE ASIAKKAILLEMME 13.3.
Hallitus on suositellut harrastustoiminnan rajoittamista taistelussa koronaviruksen leviämistä vastaan. Tämän johdosta olemme tänään päättäneet noudattaa suositusta omalta osaltamme ja laittaa tanssikoulun tunnit tauolle toistaiseksi jo tästä päivästä alkaen ainakin 22.3. asti. Seuraamme tarkasti viranomaisten virallisia ohjeita ja pyrimme käynnistämään toiminnan taas heti kun se on mahdollista. Tauolle jäävät tunnit pyritään mahdollisuuksien mukaan pitämään myöhemmin. Tiedotamme asiakkaitamme sähköpostitse ja myös nettisivujemme ajankohtaista osioon päivitellään ajankohtaiset tiedot tilanteen etenemisestä.
Päätös on ollut raskas ja toivomme, että me kaikki pääsemme pian taas rakkaan lajimme tanssin pariin. Terveys on kuitenkin tärkein tärkeintä ja yhdessä kamppailemme tautia vastaan.
Voimia kaikille näinä vaikeina aikoina, pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!
Surullisin terveisin,
Tanssikoulu Dance Actions
_____________________________________________________________________________
TIEDOTE 12.3.
Tanssikoulu Dance Actionsin tunnit pidetään normaalisti tänään torstaina 12.3. Tunneille voi tulla, jos on täysin terve eikä ole saapunut epidemia-alueelta kahden viikon sisällä.
Tiedotamme oppilaita ja vanhempia jatkosta huomenna perjantaina 13.3.2020.
Hallituksen tänään antaman ohjeistuksen mukaisesti tanssikoulun kevään oppilasnäytökset 2.-3.5. on peruttu.
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET | VASTAUS |
Miten toimin erääntyneen laskun kanssa? | Tunteja pyritään jatkamaan niin pian kun se on mahdollista. Toimintamme kannalta on tärkeää, että asiakas maksaisi tässäkin tilanteessa maksut ajallaan, mutta asiakkaan pyytäessä voimme lykätä maksupäivää. |
Korvataanko jo maksettuja tunteja? | Tunteja pyritään jatkamaan niin pian kun se on mahdollista. Tiedotamme asiakkaitamme heti, kun on tiedossa tauon lopullinen pituus. Vasta tämän jälkeen pystymme varmistamaan toimintatavat. |
Jatketaanko 10 kerran korttien voimassaoloaikaa? | Olemme päättäneet jatkaa kaikkien kevätkaudella 2020 ostettujen 10 kerran korttien voimassaoloaikaa vuoden 2020 loppuun. Kortti on siten hyödynnettävissä myös tulevalla syyskaudella. Sinun ei tarvitse olla erikseen yhteydessä toimistoon asiasta. |
Tanssin kilparyhmässä, jatkavatko ryhmät toimintaansa? | Myös kilparyhmät jatkavat toimintaansa nykyisillä kokoonpanoilla heti kun se on mahdollista. Kevään kaikki tanssikilpailut on siirretty myöhempään ajankohtaan tänä vuonna. Kun SM/IKM-kilpailujen uudet ajankohdat selviävät ja tiedämme milloin pääsemme jatkamaan tanssitunteja, voimme suunnitella loppukauden harjoitusohjelman. |
Jatketaanko keväällä 2020 erääntyvien lahjakorttien voimassaoloaikaa? | Olemme päättäneet jatkaa kaikkien kevätkaudella 2020 erääntyvien lahjakorttien voimassaoloaikaa vuoden 2020 loppuun. Lahjakortti on siten hyödynnettävissä myös tulevalla syyskaudella. Sinun ei tarvitse olla erikseen yhteydessä toimistoon asiasta. |