Kesäjakso 1.-27.6.

Tanssikoulu jatkaa kevätkaudella kesken jäänyttä lähiopetusta kesätunneilla 1.6. alkaen. (Huomaa POIKKEUS! Kangasala käynnistyy jo lauantaina 30.5.)  Kesäjakso on itsenäinen kokonaisuus.

TOIMINTAOHJEITA

Taiteen perusopetuksessa ja tanssikoulussamme sovelletaan terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön antamia ohjeita. Monet korona ajan perusohjeet ovat toivon mukaan kaikilla mielessä jo hyvin, mutta vanhempia pyydetään käymään lapsen kanssa keskustelu alla olevista asioista kotona ennen tanssitunnille tuloa. Sääntöjä noudattamalla suojellaan kaikkien terveyttä. Myös opettajat ohjeistavat ja muistuttavat oppilaita toimimaan oikein tuntitilanteissa.  

OTATTEHAN NÄMÄ ASIAT HUOMIOON TANSSITUNNILLE TULTAESSA: 

  • Tanssitunnille ei saa tulla sairaana (ei edes lieväoireisena)! 
  • Vaihda tanssivaatteet valmiiksi jo kotona, jos suinkin mahdollista. Näin vältämme ruuhkia pukuhuoneissa. 
  • Täytä myös vesipullosi valmiiksi kotona.
  •  Tule tanssitunnille ajallaan, mutta kuitenkin aikaisintaan 5 min ennen tunnin alkua. Odottele viimeiseen asti ulkona aina kun se on mahdollista.  
  • Alle kouluikäiset saattaa tunnille yksi vanhempi, muiden toivotaan tulevan tanssikoulun tiloihin sisälle itsenäisesti. 
  • Kaikenlaista turhaa oleilua tanssikoulun tiloissa tulee välttää. 
  • Pese kädet huolellisesti saippualla ennen tunnin alkua ja sen jälkeen.  
  • Opettajalla on käsidesipullo mukana, joten opettaja huolehtii vielä ”viimeisen” hygienian. 
  • Ryhmän vaihto tapahtuu ohjatusti: salissa oleva ryhmä salin laidalle turvavälein –> alkavan ryhmän tanssijat sisään toiselle laidalle – > edellinen ryhmä ulos. 
  • Tunnin jälkeen ei jäädä juttelemaan kavereille aulassa tai pukuhuoneissa vaan lähdetään heti kotiin. 
  • Opettaja suunnittelee tunnin sisällön niin, että siinä mahdollisuuksien mukaan vältetään fyysistä lähikontaktia toisten oppilaiden kanssa.  Parityöskentelyä ei tehdä ja opettaja pyrkii pitämään välimatkaa oppilaisiin.  
  • Sään ja studion ympäristön salliessa tunti voidaan opettajan harkinnan mukaan pitää myös ulkona.  
     

OLETHAN MUKANA AUTTAMASSA, NOUDATA OHJEITA JA PIDÄ TURVAVÄLIT TANSSIKAVEREIN JA OPETTAJAAN MAHDOLLISIMMAN HYVIN!

VANHAT OPPILAAT

Kesäkuun jakso ja aiemmin lähetetyt kahden viikon etäopetustunnit ovat jatko ja korvaus keväällä kesken jääneelle tanssikaudelle. Kesätunneilla oppilailla on mahdollisuus korvata kaikki kevään kesken jääneet tanssitunnit ja toivomme, että mahdollisimman moni käyttäisi tämä mahdollisuuden. Kesän lukujärjestys pohjautuu pääsääntöisesti kevään lukujärjestykseen, mutta jakso on sisällöltään itsenäinen kokonaisuus, joten ei haittaa, vaikka et jollakin tunnilla ole käynyt keväällä. Nyt onkin hieno tilaisuus kokeilla vaikka kokonaan uutta tanssilajia tai uutta opettajaa! Korvauksia voi käydä tekemässä missä tahansa toimispisteessämme, eli nyt on myös oiva mahdollisuus tutustua eri tanssistudioihimme. 

Kesän aikataulut löytyvät nettisivuiltamme: https://danceactions.fi/aikataulut  

HUOM! TANSSIKOULUN KESÄLUKUJÄRJESTYKSEN TUNNEILLE ON ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN, jotta pystymme varmistamaan sopivat ryhmäkoot ja tiedämme, että tunnille on tulossa oppilaita. Kirjaudu Hobiveriin https://danceactions.hobiver.com omilla tunnuksillasi.  

Ilmoittauduthan mahdollisimman pian niille tunneille, joihin olet tulossa ja aioit käydä useamman kerran. Maanantaista torstaihin pidettävät ryhmät ovat neljän viikon pituisia ja Juhannusviikonlopusta johtuen Kangasalaa lukuun ottamatta perjantain ja lauantain ryhmät ovat kolmen viikon mittaisia. Voit siis ilmoittautua useampaan ryhmään niin, että saat puuttuvat tanssikerrat täyteen. Jos sen lisäksi käyt yksittäisiä käyntejä muissa ryhmissä, niin yksittäisille kerroille ei tarvitse ilmoittautua. Mahdollinen kevään all inclusive-korttisi on nyt kesäkauden All Inclusive-kortti. 

UUDET OPPILAAT

Myös uudet oppilaat ovat lämpimästi tervetulleita kesäjaksolle!

Kesän aikataulut löytyvät nettisivuiltamme: https://danceactions.fi/aikataulut  

Ilmoittaudu:  https://danceactions.hobiver.com

Kesäkauden hinnaston löydät täältä: https://danceactions.fi/hinnasto/