Erikois- ja kisaryhmät 2018–2019


 

Tanssikoulun erikois-, kisa- ja kehitysryhmät on tarkoitettu lahjakkaille ja motivoituneille tanssinharrastajille, jotka haluavat harjoitella tavoitteellisesti useamman kerran viikossa, esiintyä sekä osallistua erilaisiin tanssitapahtumiin ja -kilpailuihin. Erikoisryhmässä tanssiminen vaatii sitoutumista sekä ehdottomasti säännöllistä läsnäoloa tunneilla ja harjoituksissa, mutta se myös antaa vastineeksi paljon. Ryhmässä on mukava treenata, tanssitekniset taidot ja ilmaisu kehittyvät nopeasti. Ryhmän omien viikkotuntien lisäksi useimpien ryhmien ohjelmaan kuuluu valinnaisia tanssitunteja sekä leiri- ja teemapäiviä viikonloppuisin.

Alla tietoa ryhmistä ja pääsykoepäivistä. Sivua täydennetään sitä mukaan kun yksityiskohdat varmistuvat.

 

MUODOSTELMAJOUKKUEET & KEHITYSRYHMÄT SEKÄ PIENRYHMÄT
Lapset Juniorit Nuorisoikäiset sekä yli 16-vuotiaat Pienryhmät

 

Katso myös tiedot pääsykokeista ja sitoutumisesta.

 


LAPSET:

 

DANCE ACTIONS KIDS 

Dance Actions Kids on tanssikoulun lasten showtanssin muodostelmajoukkue, jonka tanssijat ovat tulevalla kaudella v. 2008 syntyneitä tai sitä nuorempia. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta.  Ryhmän vastuuopettajina ja -koreografeina toimivat Mira Aho ja Kerttu Peiponen. Ryhmä aloittaa kauden leirillä 30.7.-3.8. Syys- ja kevätlukukaudella ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja lauantaisin. Lauantaisin koreografiatreenin lisäksi on kausimaksuun sisältyvä tanssijan lihaskunto ja kehonhuoltotunti. Lisäksi ryhmän tanssijoilta edellytetään osallistumista vähintään yhteen muuhun vapaavalintaiseen viikkotuntiin, joka valitaan valmentajien suositusten mukaisesti tanssikoulun muusta tarjonnasta. Ryhmän kilpailullinen päätavoite on showtanssimuodostelma lasten ikäkausimestaruuskilpailuissa keväällä 2019. Jos hakija ei tule hyväksytyksi DA Kidseihin, hänellä on mahdollisuus päästä ShowKids minit-ryhmään.

Treenit:

  1. Maanantai Dance Actions City klo 18.15 – 19.30 Op. Kerttu Peiponen
  2. Lauantai Dance Actions City koreografiatreeni klo 14.00 – 15.15 Op. Mira Aho ja
  3. Fysiikkatreeni lauantaisin klo 15.30 – 16.30 Op. Jenna Kuivamäki
  4. Valinnainen tunti

Koetanssi: Torstaina 31.5. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

SHOWKIDS MINI 

Showtanssin kehitysryhmä alle 11-vuotiaille tytöille ja pojille. Ryhmä kokoontuu Tampereella kaksi kertaa viikossa. Ryhmä treenaa monipuolisesti ja osallistuu muutamaan tanssitapahtumaan kauden aikana. Ryhmään ei ole varsinaista pääsykoetta, mutta Dance Actions Kidsien koetansseihin osallistuneet, mutta ei tällä kertaa mukaan valitut tanssijat, ovat etusijalla ryhmän vapaisiin paikkoihin. Tiedustelut vapaista paikoista: mira.aho(at)danceactions.fi

Treenit:

  1. Maanantai Dance Actions City klo 17.15 – 18.15 Op. Kerttu Peiponen
  2. Lauantai Dance Actions City klo 15.15 – 16.15 Op. Mira Aho
  3. Vahva suositus vähintään yhdelle valinnaiselle lisätunnille

 

DANCE ACTIONS STREET KIDS 

Street Kids on tanssikoulun lasten hip hop muodostelmajoukkue, jonka tanssijat ovat tulevalla kaudella v. 2008 syntyneitä tai sitä nuorempia. Ryhmään valitaan tanssijat koetanssin kautta.Ryhmän vastuuopettajana toimii Kerttu Peiponen. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa ja lisäksi kausimaksuun sisältyy tanssijan lihaskunto ja syvävenyttely tunti lauantaisin. Lisäksi ryhmän tanssijoilta edellytetään osallistumista vähintään yhteenvapaavalintaiseen lisätuntiin, joka valitaan valmentajien suositusten mukaisesti tanssikoulun muusta tarjonnasta. Ryhmän kilpailullinen päätavoite on hip hop muodostelma lasten ikäkausimestaruuskilpailuissa keväällä 2019.

Treenit:

  1. Keskiviikko Dance Actions City klo 18.15 – 19.30Op. Kerttu Peiponen
  2. Perjantai Dance Actions City klo 19.00 – 20.15 Op. Kerttu Peiponen
  3. Fysiikkatreeni lauantaisin klo 15.30 – 16.30 Op. Jenna Kuivamäki
  4. Valinnainen tunti

Koetanssi: Keskiviikkona 30.5. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

STREETKIDS MINI 

Kehitysryhmä alle 11-vuotiaille tytöille ja pojille. Ryhmään ei ole varsinaista pääsykoetta, mutta Dance Actions Street Kidsien koetansseihin osallistuneet, mutta ei tällä kertaa mukaan valitut tanssijat, ovat etusijalla ryhmän vapaisiin paikkoihin. Ryhmä kokoontuu yhdessä kerran viikossa Tampereella ja lisäksi tanssija valitsee vähintään yhden viikkotunnin tanssikoulun tarjonnasta. Tiedustelut vapaista paikoista: kerttu.peiponen(at)danceactions.fi

Treenit:

  1. Perjantai Dance Actions City klo 18.00 – 19.00
  2. Vapaavalintainen Street- tai Hip Hop-tunti tanssikoulun lukujärjestyksestä.
  3. Vahva suositus myös toiselle valinnaiselle lisätunnille

 

 

DANCE ACTIONS DISCO TRIBE

Tanssikoulun discotanssin muodostelmajoukkue, jonka tanssijat ovat tulevalla kaudella 2004 syntyneitä tai nuorempia. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta. Joukkueeseen voivat hakea sekä lapsi- että juniori-ikäiset tanssijat. Ryhmän tanssijoilta edellytetään jo hyvää oman kehon tuntemusta ja fyysistä kuntoa sekä ennen kaikkea asennetta! Ryhmän koko on 16-24 tanssijaa ja ryhmän kilpailullinen päätavoite on Disco SM-kilpailut maaliskuussa 2019. Ryhmä harjoittelee tiistaisin Tampereen keskustan studiolla. Tammi-maaliskuussa ryhmällä on treenit myös perjantaisin. Kausimaksuun sisältyy myös tanssijan lihaskunto ja syvävenyttely tunti. Valmentajana toimii Manu Uimi.

Treenit:

  1. Koreografiaharjoitus tiistai Dance Actions City klo 16.00 – 17.00 Op. Manu Uimi
  2. Perusharjoitus tiistai Dance Actions City klo 18.00 – 19.15 Op. Manu Uimi
  3. Fysiikkatreeni tiistaina tai perjantaina Op. Sanna-Mari Karinki / Jenna Kuivamäki
  4. Tammi-maaliskuu: Koreografiaharjoitus perjantaisin Dance Actions City Op. Manu Uimi. Kellonaika ilmoitetaan myöhemmin.

Koetanssi: Keskiviikkona 13.6. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Huom! Tule lämmittelemään jo klo 17, että olet lämmin koetanssin alkaessa. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

Sivun alkuun


JUNIORIT

 

DANCE ACTIONS JUNIORS

Dance Actions Juniors on tanssikoulun showtanssin muodostelmajoukkue, jonka tanssijat ovat tulevalla kaudella 2004-2007 syntyneitä. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta. Ryhmän koko on 16-24 tanssijaa ja yksi ryhmän kilpailullisista tavoitteista on showmuodostelma Performing Arts SM-kilpailuissa keväällä 2019. Ryhmä aloittaa kauden starttileirillä 30.7.-3.8. ja sen jälkeen harjoittelee koko kauden Tampereen keskustan studiolla kaksi kertaa viikossa sekä tanssitekniikkatunnilla kerran viikossa. Lisäksi ryhmän tanssijoilta edellytetään osallistumista vähintään yhteen vapaavalintaiseen viikkotuntiin, joka valitaan valmentajien suositusten mukaisesti tanssikoulun muusta tarjonnasta.  Ryhmän vastuuopettajana ja -koreografina toimii Kerttu Peiponen.

Treenit:

  1. Keskiviikko Dance Actions City klo 19.30 – 20.45 Op. Kerttu Peiponen
  2. Perjantai Dance Actions City koreografiatreeni klo 16.45 – 18.00 Op. Kerttu Peiponen
  3. Valinnainen tanssitekniikkatunti tiistai, keskiviikko tai lauantai
  4. Valinnainen tunti

Koetanssi: Keskiviikkona 6.6. klo 17.30–19.00. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

DA SHOWDANCERS 

Dance Actions Showdancers on tanssikoulun showtanssin muodostelmajoukkue, jonka tanssijat ovat tulevalla kaudella 2004-2007 syntyneitä. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta. Ryhmän koko on 16-24 tanssijaa ja yksi ryhmän kilpailullisista tavoitteista on showmuodostelma Performing Arts SM-kilpailuissa keväällä 2019. Ryhmä aloittaa kauden starttileirillä 30.7.-3.8. ja sen jälkeen harjoittelee kaksi kertaa viikossa sekä tanssitekniikkatunnilla kerran viikossa. Ryhmän vastuuopettajana toimii Mira Aho.

Treenit:

  1. Tiistai Nekala klo 19.15 – 20.15 Op. Mira Aho
  2. Lauantai Dance Actions City tekniikkatunti klo 11.30 – 12.30 Op. Jenna Kuivamäki
  3. Lauantai Dance Actions City 12.45 – 14.00 klo Op. Mira Aho

Koetanssi: Keskiviikkona 6.6. klo 17.30–19.00. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

DANCE ACTIONS STREET JUNIORS 

Street Juniors on tanssikoulun 12-15 vuotiaiden hip hop muodostelmajoukkue, jonka tanssijat ovat tulevalla kaudella v. 2004-2007 syntyneitä. Ryhmään valitaan tanssijat koetanssin kautta.Ryhmän vastuuopettajana toimii Henna-Riikka Seima ja Kerttu Peiponen. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa ja lisäksi kausimaksuun sisältyy tanssijan lihaskunto ja syvävenyttely tunti tiistaisin. Lisäksi ryhmän tanssijoilta edellytetään osallistumista vähintään kolmanteen vapaavalintaiseen viikkotuntiin, joka valitaan valmentajien suositusten mukaisesti tanssikoulun muusta tarjonnasta. Ryhmän kilpailullinen päätavoite on hip hop muodostelma Street SM-kilpailuissa keväällä 2019.

Treenit:

  1. Maanantai Dance Actions City klo 19.30 – 20.45 Op. Kerttu Peiponen
  2. Perjantai Dance Actions City klo 18.30 – 20.00 Op. Henna-Riikka Seima
  3. Fysiikkatreeni tiistaina klo 20.00 – 21.15 Op. Jenna Kuivamäki
  4. Valinnainen tunti

Koetanssi: Maanantaina 11.6. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

DANCE ACTIONS DISCO TRIBE

Tanssikoulun discotanssin muodostelmajoukkue, jonka tanssijat ovat tulevalla kaudella 2004 syntyneitä tai nuorempia. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta. Joukkueeseen voivat hakea sekä lapsi- että juniori-ikäiset tanssijat. Ryhmän tanssijoilta edellytetään jo hyvää oman kehon tuntemusta ja fyysistä kuntoa sekä ennen kaikkea asennetta! Ryhmän koko on 16-24 tanssijaa ja ryhmän kilpailullinen päätavoite on Disco SM-kilpailut maaliskuussa 2019. Ryhmä harjoittelee tiistaisin Tampereen keskustan studiolla. Tammi-maaliskuussa treenit myös perjantaisin. Kausimaksuun sisältyy myös tanssijan lihaskunto ja syvävenyttely tunti. Valmentajana toimii Manu Uimi.

Treenit:

  1. Koreografiaharjoitus tiistai Dance Actions City klo 16.00 – 17.00 Op. Manu Uimi
  2. Perusharjoitus tiistai Dance Actions City klo 18.00 – 19.15 Op. Manu Uimi
  3. Fysiikkatreeni tiistaina tai perjantaina Op. Sanna-Mari Karinki / Jenna Kuivamäki
  4. Tammi-maaliskuu: Koreografiaharjoitus perjantai Dance Actions City Op. Manu Uimi. Kellonaika ilmoitetaan myöhemmin.

Koetanssi: Keskiviikkona 13.6. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Huom! Tule lämmittelemään jo klo 17, että olet lämmin koetanssin alkaessa. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

STREET -KEHITYSRYHMÄ

Street-kehitysryhmä koostuu 10-15 v. pojista ja tytöistä ja se kokoontuu Tampereen studioilla kahdesti viikossa. Ryhmässä treenataan erityisesti hip hoppia, mutta myös muita katutanssilajeja. Ryhmään ei ole pääsykoetta, mutta osallistujilta edellytetään aikaisempaa tanssiharjoittelua sekä halua ja motivaatiota kehittyä tanssijana monipuolisesti. Ilmoittautumiset tanssikoulun ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

Treenit:

  1. Tiistai Dance Actions City klo 19.15 – 20.15 Op. Manu Uimi
  2. Perjantai Dance Actions City klo 17.00 – 18.00 Op. Evaleena Vuorenmaa

 

FLOWFLAKES

FlowFlakes on tanssikoulun vuodesta 2014 toiminut taidetanssipainotteinen ryhmä, johon haetaan ensi kaudelle vähintään 12 vuotta täyttäneitä motivoituneita ja kehittymishaluisia tanssijoita. Ryhmän päätanssilajit ovat show-, jazz- ja nykytanssi. Ryhmän vastuuopettajina ja -koreografeina toimivat Sanna-Mari Karinki ja Jenna Kuivamäki. Tulevan vuoden aikana ryhmän tanssijat kehittävät teknisiä ominaisuuksiaan, ilmaisuaan ja tutustuvat tanssiin taiteena. Ryhmä tulee myös osallistumaan erilaisiin tanssitapahtumiin ohjaajien valintojen mukaan. Ryhmä treenaa yhdessä kahdesti viikossa (ke + la) ja yhdellä valinnaisella tekniikkatunnilla. Lisäksi ryhmän tanssijoilta edellytetään osallistumista vähintään yhteen vapaavalintaiseen viikkotuntiin tanssikoulun muusta tarjonnasta.

Treenit:

  1. Keskiviikko Dance Actions City klo 16.15 – 17.45 Op. Jenna Kuivamäki
  2. Lauantai Dance Actions City klo 10.00 – 11.30 Op. Sanna-Mari Karinki
  3. Valinnainen tanssitekniikkatunti tiistai, keskiviikko tai lauantai.
  4. Valinnainen tunti

Koetanssi: Maanantaina 13.8. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

 

DA SPOVERS 

Ylöjärven oma kilpaileva ja esiintyvä ryhmä, joka kokoontuu ryhmänä kaksi kertaa viikossa (ma + pe) Ylöjärven toimipisteessä. Lisäksi ryhmän tanssijoilta edellytetään osallistumista vähintään kolmanteen vapaavalintaiseen viikkotuntiin, joka valitaan valmentajien suositusten mukaisesti tanssikoulun muusta tarjonnasta. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta. Ryhmän tavoitteena on monipuolinen ja pitkäjänteinen tanssitreenaaminen. Teknisten asioiden lisäksi tanssillinen ilmaisu kehittyy erilaisten luovien harjoitteiden avulla. Tunneilla yhdistyvät showtanssin lisäksi jazz- ja nykytanssitekniikat.

Treenit:

  1. Maanantai Ylöjärven studio klo 19.00 – 20.15 Op. Mira Aho
  2. Perjantai Ylöjärven studio klo 19.15 – 20.45 Op. Tiia Kerttula
  3. Valinnainen tunti (suositus tanssitekniikka tiistaisin klo 16.15 – 17.15 Op. Jenna Kuivamäki)

Koetanssi: Maanantaina 13.8. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.
Sivun alkuun


NUORISOIKÄISET SEKÄ YLI 16 VUOTIAAT:

 

ARTIMALS

Artimals on tanssikoulun vuodesta 2013 toiminut taidetanssin keskittyvä ryhmä, johon täydennyshaussa haetaan ensi kaudelle uusia, vähintään 14 vuotta täyttäneitä tanssijoita. Ryhmän päätanssilajit ovat show-, jazz- ja nykytanssi. Tulevan vuoden aikana ryhmän tanssijat kehittävät teknisiä ominaisuuksiaan, ilmaisuaan ja tutustuvat tanssiin taiteena. Ryhmä tulee osallistumaan kilpailuihin sekä erilaisiin tanssitapahtumiin ohjaajien valintojen mukaan. Ryhmä treenaa yhdessä kolmesti viikossa ja sen lisäksi tanssija valitsee vähintään yhden tanssitekniikkatunnin tanssikoulun tarjonnasta.

Treenit:

  1. Maanantai Dance Actions City klo 19.30 – 21.00 Op. Emmi Kallioniemi
  2. Keskiviikko Dance Actions City klo 17.45 – 19.00 Op. Jenna Kuivamäki
  3. Lauantai Dance Actions City klo 14.30 – 15.30 Op. Jenna Kuivamäki
  4. Valinnainen tanssitekniikka- tai tanssitunti.

Koetanssi: Tiistaina 14.8. klo 18.00–19.15. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17.30–17.50. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

 

DANCE ACTIONS MOTION

Dance Actions Motion on tanssikoulun aikuisten yli 16 v. showtanssin muodostelmajoukkue. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta. Ryhmän koko on 16-24 tanssijaa ja ryhmän kilpailullinen päätavoite on showmuodostelma Performing Arts SM-kilpailuissa keväällä 2019. Ryhmä harjoittelee Tampereella kaksi kertaa viikossa. Lisäksi oppilas valitsee vähintään yhden vapaavalintaista tekniikkatunnin tanssikoulun lukujärjestyksestä. Erikoistapauksissa myös muu vastaava harjoittelu voidaan katsoa hyväksi. Ryhmän vastuuopettajana ja -koreografina toimii Sanna-Mari Karinki.

Treenit:

  1. Tiistai Dance Actions City klo 18.45 – 20.00 Op. Sanna-Mari Karinki
  2. Lauantai Dance Actions City klo 11.30 – 12.45 Op. Sanna-Mari Karinki
  3. Valinnainen tanssitekniikkatunti tiistai, keskiviikko tai lauantai.

Koetanssi: Täydennyshaku tiistaina 14.8. klo 18.00–19.15. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17.30–17.50. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

 

DANCE ACTIONS LATIN CREW

Dance Actions Latin Crew on tanssikoulun aikuisten yli 16 v. Latino Shown muodostelmajoukkue. Joukkueeseen voivat hakea myös juniori-ikäiset tanssijat. Ryhmään valitaan tanssijat pääsykokeiden kautta. Ryhmän koko on 16–24 tanssijaa ja ryhmän kilpailullinen päätavoite on Latino Shown SM-kilpailut maaliskuussa 2019. Lisäksi oppilas valitsee vähintään yhden vapaavalintaisen tanssitunnin tanssikoulun muusta tarjonnasta. Erikoistapauksissa myös muu vastaava harjoittelu voidaan katsoa hyväksi.  Ryhmän vastuuopettajina ja -koreografeina toimivat Minna Tanttu, Markku Luttinen sekä Mira Aho.

Koetanssi: Sunnuntaina 2.9. klo 17-18.15 Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä paikan päällä ennen koetanssin alkua.

 

 

AMARANTHS

Tanssikoulun aikuisten 30+ oma showtanssin muodostelmajoukkue, jossa treenataan tosissaan, mutta ei missään tapauksessa ryppyotsaisesti! Tanssijoiden tulee olla 1989 syntyneitä tai sitä vanhempia. Ryhmä tulee osallistumaan showmuodostelma aikuiset 2 – sarjaan Performing Arts IKM-kilpailuissa marraskuussa 2019. Ryhmä harjoittelee Tampereen keskustan studiolla kerran viikossa. Lisäksi oppilas valitsee vähintään yhden vapaavalintaisen tanssitunnin tanssikoulun muusta tarjonnasta. Vastuuvetäjänä toimii niin tanssi- kuin teatteripuoleltakin tuttu tanssija-näyttelijä- tanssinopettaja Emmi Kallioniemi.

Treenit:

  1. Torstai Dance Actions City klo 19.30 – 21.00 Op. Emmi Kallioniemi
  2. Valinnainen tunti

Sivun alkuun


TANSSIKOULUN PIENRYHMÄT:

 

LATINO SHOW PIENRYHMÄT

Juniorit: Dance Actions Latin Juniors (Kor. Minna Tanttu, Mira Aho)

Aikuiset: Latin Actions & Latin Flames & Latin Unity (Kor. Minna Tanttu, Markku Luttinen)

Aikuiset 2: Action Pack (Kor. Minna Tanttu, Markku Luttinen)

Aikuiset 3

Näiden ryhmien tanssijoilta edellytetään vankkaa aikaisempaa pohjaa latinalaistansseista. Täydennyshaku ryhmiin sunnuntaina 2.9. Ilmoita kiinnostuksesi: minna.tanttu(at)danceactions.fi. Lisätietoja voi kysellä samasta osoitteesta.

SHOW PIENRYHMÄT

Lapset: Dance Actions Kids (kor. Mira Aho, Kerttu Peiponen) Ryhmän tanssijat valitaan Dance Actions Kids -joukkueesta

Juniorit 1: Dance Actions Spruce (Kor. Kerttu Peiponen) Koetanssi:  tiistaina 14.8. Klo 18.00 – 19.00 Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä paikan päällä ennen koetanssin alkua. Ilmoittaudu etukäteen seuraavalla lomakkeella: https://goo.gl/forms/l3vQPMzLVSgOfhHt2 .

Juniorit 2: Dance Actions Shadow (Kor. Kerttu Peiponen) Koetanssi: tiistaina 14.8. Klo 18.00 – 19.00 Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä paikan päällä ennen koetanssin alkua. Ilmoittaudu etukäteen seuraavalla lomakkeella: https://goo.gl/forms/l3vQPMzLVSgOfhHt2

Aikuiset:  (Kor. Janita Rantanen) Koetanssi:  torstaina 9.8. Klo 18.00 – 19.15 Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä paikan päällä ennen koetanssin alkua. Ilmoittaudu etukäteen seuraavalla lomakkeella: https://goo.gl/forms/l3vQPMzLVSgOfhHt2 .

STREET PIENRYHMÄT

Lapset: Dance Actions Street Kids (Kor. Kerttu Peiponen) Ryhmän tanssijat valitaan Dance Actions Kids -joukkueesta

Juniorit: Dance Actions Street Juniors (Kor. Henna-Riikka Seima) Ryhmässä yksi paikka vapaana, tiedustelut: henna-riikka.seima (at) danceactions.fi

Aikuiset: Dance Actions Street Crew (Kor. Henna-Riikka Seima) Koetanssi: Maanantaina 13.8. klo 19.00 – 20.00.  Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä paikan päällä ennen koetanssin alkua. Ilmoittaudu etukäteen seuraavalla lomakkeella: https://goo.gl/forms/l3vQPMzLVSgOfhHt2 .

 

 

DISCO PIENRYHMÄT

Dance Actions Sparkle (Kor. Manu Uimi) Koetanssi: Keskiviikkona 13.6. klo 17.30–18.45. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17–17.20. Huom! Tule lämmittelemään jo klo 17, että olet lämmin koetanssin alkaessa. Paikka: Dance Actions City, Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere. Hinta 10 €, maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä.

Sivun alkuun


PÄÄSYKOKEET

Valintakokeet ovat avoimia kaikille kiinnostuneille riippumatta siitä ovatko he nykyisiä Dance Actionsin oppilaita vai ei. Toivomme, että hakijalla olisi ryhmästä riippuen vähintään 1–3 vuoden kokemus tanssista, mutta tärkeintä on asenne eli halu ja motivaatio kehittyä tanssijana sekä kyky sitoutua ryhmään. Kaikki liikunta- ja tanssitausta on eduksi. Valintakoetta varten ei tarvitse valmistella mitään etukäteen. Valintatilaisuus on normaali tanssitunti, sisältäen erilaisia tanssijan taitotasoa mittaavia perusharjoituksia sekä koreografia-osuuden. Koetanssitunti maksaa 10 euroa ja se maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä. Kaikille pääsykokeissa olleille ilmoitetaan valinnoista.

Jos koetanssipäivä on jo mennyt tai et pääse kyseisenä päivänä, vapaita paikkoja tai vaihtoehtoista hakupäivää voi tiedustella: info (at) danceactions.fi

Sivun alkuun


SITOUTUMINEN JA MAKSUT

 

    • Vastaanottaessasi paikan erikoisryhmässä sitoudut käymään harjoituksissa säännöllisesti koko vuoden, eli kauden syksy 2018 – kevät 2019, ja maksamaan ryhmän kausimaksut. Mikä et ole valmis tähän, hakua erikoisryhmiin kannattaa siirtää. Jokaiselta ryhmään valitulta pyydetään allekirjoitus kilparyhmien sopimuspohjaan, jossa tanssija vahvistaa sitoutumisen ryhmään koko kaudeksi.
    • Erikoisryhmien kausimaksu ilmoitetaan tanssijalle ennen ryhmään sitoutumista.Ryhmien kausimaksu vaihtelee ryhmittäin viikoittaisen harjoitusten keston sekä kausittaisten tuntimäärien mukaan. Hintaan vaikuttaa myös se valmentaako ryhmää yksi vai kaksi opettajaa.Kausimaksut ovat ryhmästä riippuen 185 – 595 € / kausi. Valitsemistaan pakollisista tai ylimääräisistä lisätunneista (tanssikoulun normaalit viikkotunnit) oppilas saa alennuksen (Nämä tunnit merkitty kursiivilla ryhmien treeniohjelman kuvauksiin)
    • Kausimaksun lisäksi tanssijat maksavat itse kilpailujen kilpailu- ja jäsenmaksut, vaatetuksen sekä mahdolliset matka- ja majoituskulut omalta osaltaan.
    • Useampaan tanssikoulun erikoisryhmään osallistuva maksaa täyden hinnan ensimmäisestä (kalliimmasta) ryhmästä ja saa -20% alennuksen toisesta ryhmästä ja -30% kolmannesta (halvimmasta) ryhmästä. Alennukset eivät koske pienryhmiä.

Sivun alkuun