Elias Heino

Elias aloitti breikkaamisen 2000-luvun alkupuolella. Pian intohimo lajiin syveni, ja harjoittelu siirtyi tanssistudioilta omatoimiseen harjoitteluun oman ”crewin” kanssa. 15-vuotiaana Elias voitti FDO:n Street SM-kilpailuissa breikin junioreiden soolosarjan. Pian tämän jälkeen hän aloitti myös breikin opettamisen. Dance Actionsilla Elias on ollut vuodesta 2010. Juniorikilpailujen jälkeen kisailu on jäänyt vähemmälle ja Elias on keskittynyt itsensä, ryhmänsä ja oppilaidensa kehittämiseen.

Break on tanssina hyvin vapaamuotoista. Tämän takia myös tuntien sisältö vaihtelee. Elias panostaa siihen, että harjoittelu on monipuolista. Itse hän harjoittelee myös esimerkiksi oman kehon painolla, mikä on oivallinen lisä breikkitreenille. Tunneilla harjoitellaan ensisijaisesti breikin perusteita (”foundation”). Lisäksi kokeillaan erilaisia harjoitteita ja tietysti fiilistellään ja tutustutaan breikkimusaan. Omatoimistakin harjoittelua pääsee kokeilemaan: monet breikkiliikkeet eivät onnistu ensimmäisellä yrittämällä! Opettajana Elias on kannustava ja jämpti. Tunneille tullaan hikoilemaan ja kehittymään, hauskanpitoa unohtamatta.